Veroilmoitus
Veroilmoitus on vuosittain annettava ilmoitus verottajalle omaisuudestasi ja tuloistasi. Veroilmoituksen perusteella määritellään muun muassa valtiolle, kunnalle ja kirkolle maksettavat verot.
Esitäytetty veroilmoitus saapuu suomalaisten kotiin maalis-huhtikuussa. Ilmoituksen mukana on verotuspäätös, josta näkyy mahdollisten veronpalautuksen tai jäännösveron määrä ja maksupäivät. Oman verotuspäätöksen voi tarkistaa helposti myös OmaVero -palvelusta.
Omaa verotusta voi keventää erilaisin verovähennyksin. Verovähennyksiä ovat esimemkiksi opintolainavähennys, työmatkavähennys ja ansiotulovähennys.
Mikäli veroilmoituksessa on jotain epäselvää, Vero.fi -verkkosivuilta löytyy kattavasti tietoa ongelmatilanteiden ratkaisuista.
On tärkeää tarkistaa, että kaikki tiedot ovat oikein omassa verotuspäätöksessäsi. Mikäli huomaat selkeitä virheitä, esimerkiksi laskuvirheen, sinun kannattaa soittaa verotuspäätöksestä löytyvään puhelinnumeroon virheen korjaamiseksi.
Muista ilmoittaa OmaVerossa tai paperilomakkeen avulla puuttuvista tulo- tai vähennystiedoista ennen verotuksesi päättymispäivää. Päättymispäivä löytyy kätevästi OmaVerosta tai paperisesta verotuspäätöksestä.
Mikäli huomaat virheen vasta verotuksen päättymisen jälkeen, sinun kannattaa tehdä oikaisuvaatimus.
Veroilmoitukseen ei tehty muutoksia
Veroilmoitukseen tehtiin muutoksia
Saat uuden verotuspäätöksen postitse, mikäli:
Uudessa verotuspäätöksessä veronpalautusten maksupäivät tai vaihtoehtoisesti jäännösveron maksupäivät siirtyvät luultavimmin eteenpäin.
Veronpalautuspäivät vaihtelevat vuosittain, mutta palautuspäivät asettuvat normaalisti elo- ja lokakuulle. Voit tarkistaa veronpalautuspäivät OmaVerosta tai verotuspäätöksestäsi. Tarkista myös, että tilinumerosi on oikein, jotta veronpalautukset tulevat oikealle tilille.
Muutokset veroilmoitukseen mitä todennäköisimmin lykkäävät veronpalautusten maksupäivää.
Kuten veronpalautuksissakin, niin jäännösveron maksupäivät ovat eri henkilöillä eri aikaan. Siksi kannattaakin painaa mieleen oma eräpäivä, jotta säästyy viivästyskoroilta. Eräpäivä löytyy helposti verotuspäätöksestä tai OmaVerosta.
Jäännösveron eräpäivät siirtyvät myös hyvin todennäköisesti, jos olet tehnyt muutoksia verotuspäätökseesi. Maksa jäännösvero vasta sen jälkeen, kun olet saanut lopullisen verotuspäätöksen.
Nykyään on mahdollista saada veroilmoitus vain sähköisessä muodossa. Vuonna 2019 noin 200 000 suomalaista saikin veroilmoituksensa vain OmaVero-palveluun. Voit luopua paperisista veroilmoituksista ottamalla käyttöön sähköisen viranomaisasioinnin, eli Suomi.fi -viestit kirjautumalla Suomi.fi -palveluun omilla verkkopankkitunnuksillasi.
Kirjautumisen jälkeen saat sähköpostiisi ilmoituksen aina, kun sinulle on verottajalta postia OmaVero -palvelussa.
Tarkista palkkakuitin avulla eläke- ja työttömyysvakuutusmaksujen määrät. Myös työttömyyskassojen ja ammattiyhdistysten jäsenmaksut kannattaa tarkistaa, sillä ne saattavat puuttua esitäytetystä veroilmoituksesta.
Tarkista, että lainan korot täsmäävät pankilta saamasi korkotodistuksen kanssa. Tarkista myös, että lainojen käyttötarkoitus on oikein, sillä esimerkiksi asuntolainojen korot ovat osittain vähennyskelpoisia. Toisin kuin asuntolainat, kulutusluotot eivät ole vähennyskelpoisia.
Asunnon ja työpaikan välisistä matkoista koituneet kulut voi vähentää verotuksesta halvimman kulkuneuvon mukaan. Yleensä tällä tarkoitetaan julkisia kulkuneuvoja.
Matkakulujen omavastuu on 750 euroa, eli saat korvauksia, vasta kun tämä summa ylittyy. Matkakustannusten yläraja on 7000 euroa vuodessa.
Tulonhankkimiskuluja voivat olla esimerkiksi työasunnon vuokra, tietokoneen hankinta tai ammattikirjallisuus. Verottaja vähentää 750 euroa palkkatuloista tulonhankkimiskuluina ilman erillisen selvityksen tekemistä. Mikäli tulonhankkimiskulut eivät ylitä tuota 750 euroa, ei kannata nähdä vaivaa kustannusten kattamiseksi. Tarkempi luettelo tulonhankkimisvähennyksistä ja niiden toiminnasta löytyy verottajan sivuilta.
Kotitalousvähennyksen maksimi on 2400 euroa vuonna 2019. Teettämiesi töiden omavastuu on 100 euroa. Saat vähentää 50 % työn osuudesta, mikäli olet ostanut työn yritykseltä. Maksimivähennyksen saa silloin, kun työn osuus laskusta on 5000 euroa. Kotitalousvähennyksen saa siis vain työn osuudesta. Et voi hyödyntää kotitalousvähennystä esimerkiksi matkakuluihin tai tarvikkeiden hankkimiseen.
Muista tarkistaa saamastasi laskusta, että siihen on eritelty työn hinta. Kotitalousvähennys myönnetään sinä vuonna, jolloin olet maksanut laskun. Mikäli esimerkiksi remontti ajoittuu kahdelle eri vuodelle, voit hyödyntää siinä kummankin vuoden kotitalousvähennykset. Muista, että omavastuuosuus eli 100 euroa vähennetään molempina vuosina erikseen.
Voit lukea lisää kotitalousvähennyksestä tästä linkistä.
Kuitteja ei tarvitse liittää veroilmoitukseen mutta ne on hyvä säilyttää siltä varalta, jos veroilmoitustasi tutkitaan tarkemmin. Tällöin verottaja voi pyytää sinulta kuitteja esimerkiksi tulonhankkimis- tai matkakuluista. Kuitteja pitää säilyttää kuusi vuotta, eli niin kauan, kun voit oikaista verotustasi.