Järjestelypalkkio eli lainan avausmaksu
Nostopalkkio eli toisin sanoen järjestelypalkkio tarkoittaa maksua, joka maksetaan lainan käyttöönottamisen yhteydessä. Nostopalkkioiden suuruus vaihtelee eri lainantarjoajien välillä.
Suosittelemme aina vertailemaan lainoja todellisella vuosikorolla tai kokonaiskustannuksilla, koska hintoihin on sisällytetty avaus- ja muut maksut, kuten tilinhoitomaksu. Lainatilin perustamisesta syntyvät maksut veloitetaan usein lainan ensimmäisen takaisinmaksuerän yhteydessä.
Perustamismaksun nimi riippuu usein siitä, minkälainen laina on kyseessä. Esimerkiksi kertaluoton ja joustoluoton perustamismaksujen nimet ovat yleensä hieman erilaiset. Kertaluotossa perustamismaksua voidaan kutsua esimerkiksi lainan avausmaksuksi.
Joustoluotoissa ei normaalisti ole perustamismaksua, mutta joka kerta, kun lainaa nostaa käyttöön, niin siitä peritään nostopalkkio. Palkkio voi olla kiinteä summa tai prosenttiosuus nostettavasta lainasummasta.
Kuten todettua, eri lainantarjoajilla on omat avausmaksunsa lainalle. Pienemmissä lainoissa avausmaksusta voi muodostua suuri kuluerä lainan kokonaiskustannuksiin, ja tämän vuoksi lainojen vertailu on todella tärkeää. Lainojen vertailu onnistuu helposti verkossa ja on usein täysin ilmaista ja todella tehokasta. Vertailun avulla löytää helposti ja nopeasti parhaan lainan omiin tarpeisiin.
Toinen hyvä tapa tutkia eri lainantarjoajia on lukea niistä kirjoitettuja aitoja arvosteluita. Esimerkiksi Top5Credits -verkkosivuilla voi lukea eri pankeista ja lainantarjoajista kattavia arvosteluita ja muiden käyttäjien kommentteja. Lisäksi arvostelussa on käyty koko lainanhakuprosessi läpi yksityiskohtaisesti.
Alla on eritelty eri lainantarjoajien avausmaksuja vuonna 2020.
Kuten kaaviosta voi todeta, avausmaksut vaihtelevat erittäin paljon lainantarjoajien kesken. Tämän takia on erittäin tärkeä vertailla lainoja. Voi siirtyä vertailemaan yli 50 pankkia, rahoituslaitosta ja lainantarjoajaa täysin ilmaiseksi ja ilman minkäänlaisia sitoomuksia alla olevasta painikkeesta.